Linturetkellä Patvinsuolla
toukokuussa 2005
Viimesyksyinen sykähdyttävä Patvinsuokokemus jäi polttelemaan mieltä, niin että linturetkellehän sinne oli lähdettävä.
Minna tietysti intoutui mukaan, mutta tällä kertaa jätettiin jopa koirat kotiin, kun tarkoituksena oli vain ja ainoastaan keskittyä lintujen tarkkailuun. Oli se muuten outoa ja huono omatuntokin jäyti – yritin tavaroita pakkailla ihan salassa, ettei kaveri huomaisi. Kyllähän se huomasi, eikä voinut millään tajuta ettei nyt pääsisi mukaan.
Mielikuvissa leiriydyimme vuorokaudeksi lintutorniin, varustuksena kiikarit, kamerat, kynät, lehtiöt, lintukirjat ja muut tykötarvikkeet. Kaverilta lainassa kunnon järjestelmäkamerakin. Leuto eteläinen tuuli lämmittäisi keväistä päivää ja yötä. Meillä kun on viime aikoina ollut näitä visioita...
Melkein niin se menikin, mutta luonto-äiti ei ollut samoissa mielikuvissa mukana. No, johan säätiedotuksen pojat ja tytötkin olivat yrittäneet meitä vakuuttaa jo muutaman päivän ajan että tiistaina ja keskiviikkona sataa ja pohjoistuuli puhaltelee, eikä luvassa olisi parasta mahdollista lintujen muuttosäätä.
Niin vähästä ei kuitenkaan tosi-into-lintu-harrastajia lannisteta, joten eikun vaan tuulta päin.
Kun vihdoin taas erilaisten valmistelurituaalin jälkeen olimme illansuussa Suomujärven rannalla ja ensimmäinen hanhi kaakatti meidät tervetulleeksi – oli hymy taas herkässä.
Pitkospuita pitkin taapersimme kohti Teretinniemen lintutornia, jonne päästyämme totesimme sateen alkaneen, joten perustimme perusleirimme laavulle. No, tässä vaiheessa tietysti piti jo päästä herkku-ruokailemaankin, joten sään selkeytymisen odottelu sujui kohtalaisen vaivattomasti.
Sateessa sinkoilimme laavultakin pilkottavan suon salaisuuksien perään – alueen alkuperäisiä asukkeja ei sade tuntunut haittaavan yhtään. Töyhtöhyyppä esitti äänekästä soidintaan ja pienet salaperäiset suotirpat juoksuttivat meitä perässään. Erilaisia tirppa-lajeja oli siellä tosi paljon – ne on niin harvinaisia ettei kirjastakaan niitä löytynyt!
Kun ilta kääntyi yöksi edelleen laavun katolla ropinan kuuluessa, niin päädyimme sitten mukavuuden maksimointiin eli pystytimme teltan laavuun ja köllähdimme sinne mukavaan kuivaan ja lämpimään yöpetiin.
Höpöttelimme vielä aiheesta jonka Retki-lehden artikkeli teki ajankohtaiseksi. Että mikäpä tekee erilaista naisten ja miesten retkeilystä, vai tekeekö mikään? Ei löydetty vastausta. Mutta siihen kyllä löydettiin vastaus, että naisretkeilyn kuva eli kuvat artikkelissa ei oikein vastannut meikäläisten todellisuutta. (Niin kuin yleensä meikäläisten kuvista näkyy). On enimmäkseen mallia: "tukka pystyssä polkuja astelen, on villahousuni haaroista ratkenneet..."
Läpi yön kantautuivat suon elämän äänet sijaamme, niinpä aamulla herätessä muistiin piirtyi hanhien kaakatus, taivaanvuohen mäkätys ja niitten muitten tirppojen vihellyksiä ja sirkutuksia.
Aamiainen nautittiin avaraa luontoa seuraten, jouhisorsien näköpiiriin laskeutuminen aiheutti puuron ja kahvin jäähtymisen ja ammattilaisten ottein kamerat räpsyivät. Ja vau! Tuloksenahan on muutama musta piste keskellä kuvaa, ei sitä innoissaan aina tajua ettei kuitenkaan kannata.
Päivän mittään päästiin sitten lintutornillekin ja kyllähän sieltä näkyi PALJON, vaikkei montaakaan lintua. No, hanhia muutama, joutsenia, ja ne hyypät vaan jatkoivat ja jatkoivat... Kiikariin sattui myös suon päällä vaivattoman kevyesti kaarteleva pöllö, suopöllöksi hänet arvioitiin.
Muutamien hanhien ohilento teki vaikutuksen, niiden ääni on taianomainen.
Ja taianomainen oli taas koko reissu, satoi koko ajan, mutta eipä tuota huomannut. Avaralla suolla on jotain samaa kuin suurilla järvillä tai tuntureilla – näkee kauas. Ja näkee taivaan. Tulee tunne että voi hengittää ja antaa katseen vaeltaa, huomaa maiseman elävän jatkuvasti. Entäpä suon tuoksut... ja kaukaa hyvin kantautuvat äänet.
Sammakoiden kurnutus säesti kotimatkamme alkua kun liukkaita pitkospuita hiljakseen poispäin hiihtelimme.
Hartaissa tunnelmissa alkanut syvällisen juttuhetkemme päätteeksi kikatus oli niin hervotonta että tuuskahdin pitkoksilta selälleen suolle – siinähän olin rinkka selässä kuin koppakuoriainen raajoja sätkytellen. Onneksi on vesitiivis kamera, jotta saa nuo kohokohdat hetket ikuistettuakin. Ei onneksi sattunut, kotona sitten tuumasin isännälle että kylkeen koskee vain hengittäessä - ei sen pahempaa.
Kiitos Patvinsuo että saimme vierailla, siellä elämä jatkuu kaikessa rauhassa omaa uomaansa. Me vain välillä luulemme että kaikki on kuin ohjelmaa meitä varten. Ei se tosiaankaan mene niin, olemme vain sivustaseuraajia kun luonto elää elämäänsä.
Suotirppojen lisäksi havaittiin reissun aikana nämä lajit:
- Joutsen
- Kurki
- Metsähanhi
- Jouhisorsa
- Tukkasotka
- Sinisorsa
- Taivaanvuohi
- Pikkukuovi
- Viklo (metsä-, valko-, musta-??)
- Töyhtöhyyppä
- Pajusirkku
- Västäräkki
- Räkättirastas
- Peippo
- Kivitasku
- Käpytikka
- Korppi
- Suopöllö
- (Kana)haukka
- Teeri
Tornin valloitus (Minnan sivut)