Teit isäin astuman

porot
© Paula Myöhänen
"Mutta nyt kuuluu kaukaista koiranhaukuntaa ja tuolta etelästä kalkahtaa porokellokin. Tuollahan joen muodostaman niemen harjanteella näkyy jotakin liikettä. Koko harjanteen ääriviivahan siellä liikkuu, koirat haukkuvat ja kello kalahtelee jo lähellä. Nyt harjanteen laelta alkaa suistua kivivyöry, ei, koko harjanteen rinnehän vyöryy alas vapautuneena lumesta, ruskeana kuin kanerva- ja sammalmatto kesäisten tunturien rinteellä.
- Oo, oo, oo, kuuluu ihmisen huuto.
Paimenhan siinä hiihtää suksilla, kintereillään kaksi mustaa koiraa. Eikä tunturin rinne vyöry, vaan porotokka siellä laskeutuu alas harjanteen rinnettä joen jäälle. Kymmeniä, satoja, tuhat poroa. Kohta näkyy toinenkin paimen"
Yrjö Kokko: Neljän tuulen tie

Poropaimenessa

[Kihniö 2001]  [Narkaus 2002]  [Poikajärvi 2003]

Kihniö

Ensimmäinen harjoittelutilaisuutemme kihniöläisellä porotilalla oli upea kokemus ja vakuutti minut paimennustaipumuksen olemassaolosta. Pasin päästyä porojen kanssa samaan aitaan ja tajuttua ettei ole kiellettyä juosta ja haukkua, niin... JIPPII! ja HAU HAU! Minä olin vähintään yhtä innoissani, että tuo armas koirani täydestä vauhdista porojen perästä vielä vaivautuu kuuntelemaan ja uskomaan pysähdyskomentojanikin.

Irmeli Jalkasen mairitteleva kuvaus harjoituksestamme:
"Pasi oli kuin olisi aina siirtänyt poroja aidasta toiseen. Porukka hoidettiin, rauhallisesti ja varmasti. Haukkua löytyi, ääni oli itsevarma ja komentava. Portille oli mukava stopata. Ja häntä heilui. Kivaa oli. Toki hieman kokemusta lisää ei pahaa tee".

Toimittaja Paula Myöhänen kirjoitti Kihniön harjoituksista jutun Sinun Savo -lehteen (luvalla lainattu):

Lappalaiskoirat harjoittelivat poronpaimennusta

Koira vaistonsa varassa

© Paula Myöhänen

Savu kiertää tokan
Kuvassa Pasin "stunttina" Savu
© Paula Myöhänen 2001

Saattaa kuulostaa uskomattomalta, että Keski-Suomessa Kihniössä paimennetaan poroja, mutta niin se on. Lappalaiskoirien harrastajat kokoontuivat Kihniöön harjoittelemaan koiriensa kanssa poronpaimennusta.

Viikonlopun kestäneiden harjoitusten ensimmäinen päivä meni poroja etsiessä usean hehtaarin kokoiselta alueelta, mutta sunnuntaiksi porot olikin jo saatu aitaukseen ja koirat pääsivät testaamaan kykyjään.

Poronpaimennuskokeiden ja -kilpailujen tarkoituksena on vaalia ja kehittää alkuperäisestä porokoirakannasta periytyvien koirien poronhoitotöissä tarvitsemia käyttöominaisuuksia.

Ensin testataan yhdellä porolla koiran hallittavuus ja kiinnostus paimennettavaa poroa kohtaan. Jos koira käyttäytyy aggressiivisesti poroa kohtaan, se ei pääse jatkamaan. Seuraavaksi koiran tehtävänä on siirtää pienehkö porotokka aitauksesta toiseen. Tapahtuman valvoja seuraa ja tarkkailee koiran työskentelytapaa, ohjattavuutta ja haukun laatua.

Porokoirakerhon järjestämiä harjoituksia veti Irmeli Jalkanen.

- Harjoituksissa katsotaan kuinka koira suhtautuu poroon. Miten koira kiinnostuu, innostuu ja miten se pystyy hillitsemään itsensä. Innostusta on helpompi tyynnyttää kuin lisätä. Jotain asioita koiralle voi poronpaimennuksesta opettaa, mutta kiinnostus asiaan koiralla pitää olla alunperin, Irmeli Jalkanen kertoo.

Oululaisella Irmeli Jalkasella kiinnostus poronpaimennukseen alkoi omien koirien myötä. Hänellä on kolme lapinporokoiraa.

Pasi on arjen kumppani

Myös varkautelainen Marita Vokkolainen osallistui lapinporokoira Pasin kanssa poronpaimennusharjoituksiin. Pasilla ei ollut läheisempää kosketusta poroihin ennen harjoitusta. Muutaman kerran autonikkunasta vilaukselta poron nähnyt Pasi hoiti kuitenkin hommat hienosti. Pasin päästessä porojen kanssa samaan aitaukseen hän paimensi niitä kuin olisi aina paimentanut poroja.

Irmeli, Marita ja Pasi
© Paula Myöhänen
Marita kuuntelee Irmelin ohjeita, Pasi mielisi jo poroihin

- On hienoa katsella kun koira seuraa vaistojaan, tietää mitä sen pitää tehdä ja malttaa vielä kuunnella minuakin, Marita selvittää.

Marita innostui lapinporokoirista etsiessään itselleen uutta koiraa. Hänen ystävänsä suositteli lapinporokoiraa. Marita etsi lisää tietoa rodusta Internetistä ja soitteli kasvattajille. Mentyään sitten Lappeenrantaan katsomaan lapinporokoiranpentuja Marita oli aivan myyty. Hän palasi seuraavana päivänä hakemaan Pasin.

- Lappi on aina kiehtonut minua, joten tietysti salaisissa haaveissani toivoin koiran tuovan mukanaan aavistuksen Lapin eksotiikasta. Pasi on lumoavan alkukantainen peruskoira. Paimenkoiran yhteistyöhalukkuus on päällimmäinen ominaisuus. Seuraavana huomaa itsenäisyyden, joka on tietysti ollut poropaimenelle välttämätön edellytys, Marita pohtii.

Poronpaimennusharjoitusten lisäksi Pasi on menestyksekkäästi harjoitellut pelastuskoiran tehtäviä. Marita ja Pasi ovat harjoitelleet maastoetsintää partiointimenetelmällä, jossa voidaan hyödyntää Pasin kykyä työskennellä itsenäisesti.

Maritan mukaan lapinporokoira on koira, joka kasvaa vaatimusten mukana. Kestävä, kaikkensa antava ja työstänsä nauttiva arjen kumppani.

Pohjoisen perinteiden säilyttäminen

Porokoirakerho perustettiin luomaan yhteyksiä koiraa työssään käyttävien poromiesten ja koiraharrastajien sekä koirankasvattajien välille. Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena on poroa paimentavan koiran tuntemuksen ja käytön edistäminen ja siihen liittyvän kulttuuriperinnön vaaliminen sekä hyvät paimennus- ja muut käyttöominaisuudet omaavien porokoirien jalostustyön tukeminen.

- Koiran käyttö porojenpaimennuksessa meinasi hävitä, kun koneet kuten moottorikelkat tulivat käyttöön. Nykyisin koirien käyttö paimennuksessa on jälleen lisääntynyt, kun huomattiin etteivät koneet voi korvata hyvää koiraa, Irmeli Jalkanen selvittää.

-------------

Paula Myöhänen Alalammentie 8 78850 Varkaus GSM 040 521 7336

Alkuun

Narkaus

Porot ja poromiehet

Kipinän saaneena osallistuimme Porokoirakerhon järjestämään testiin Narkauksessa Kampsan erotusaidalla maaliskuussa 2002.

Kaksipäiväinen tapahtuma oli monin tavoin mielenkiintoinen. Ensimmäisenä päivänä testattiin ensikertalaiset, parhaat saivat myös osallistua seuraavan päivän kilpailuun, johon osallistuvat jo aiemmin testin suorittaneet tai porotyössä olevat koirakot.

Näin jälkeenpäin ajatellen Pasin oma paimennusosuus ei ollutkaan se joka jäi päällimmäisenä mieleen - vaan erilaiset koirat, jutustelut, ihmiset ja koko se tunnelma. Illan yhteinen keskusteluhetki alan ammattilaisten kanssa - taas palanen lisää ymmärtämystä porokoiran historiaan ja nykypäivään.

Minulla on nyt sitten poropaimennustestin läpäissyt koira, Pasi oli testin 12. Testissä pääsi jo ihan kunnolla työn makuun, jopa niin että taisi Pasilta hieman henkinen puhti loppua kesken kun työskentely viimeisellä aidalla oli jo kovin vaimeaa. Siellä opin että poropaimennus on erittäin paljon ihmisen ja koiran yhteistyötä. Ja toivon että seuraavalla kerralla voin sanoa että myö, minä ja Pasi sijoituimme...

Mona ja porot
Pasin tytär Moona (Pilvipolun Onerva) laittaa porot kirnuun
© Marita Vokkolainen 2002

Ylpeitä olimme tietysti Pasin jälkikasvun esityksestä, Pilvipolun O-pesueesta Onerva oli testin paras ja sijoittui hienosti kilpailussakin kuudenneksi.

Alkuun

Poikajärvellä oppimassa (2003)

Porojen perään
Porojen perään musta mökky painelee.

Tännehän sitä valmistauduttiin hyvissä ajoin. Kateltiin kotona valmennusvideoita ja lumihangessa rämmittiin. Oppimismatkalle taas lähdettiin ja taatusti opittiin. Ensiksi se että minä en ollut oppinut edellisestä yhtään mitään. Ramppikuumeesta seuraa totaalinen aivotoiminnan pysähtyminen, eikä minusta ollut apua yhtään koiralle.

Toiseksi opin sen ettei Pasin porointo ole sitä laatua että ihan kilpailuun kannattaa satsata. Kaveri kyllä sinne porhalsi porojen luo, mutta aikansa jahkkailtuaan päätti ensiksikin kakkia ja sitten muuten pääasiassa ihmetellä maailman menoa.

Kolmanneksi opin sen että into ja kunto on suoraan verrannollisia. Pasi oli muka niin kovin väsynyt, viimeisessä aitauksessa... "Ja hei, isäntäkin näkyy olevan tuolla. En mä kyllä enää mitään. Näitsä kun tuo yks poro tuli niin lähelle. Mennään kotiin. Kato, kun en enää jaksa juostakaan yhtään".

Vakavasti ottaen olen kyllä samaa mieltä arvostelulippujen kanssa. Yhteistyön pitäisi olla parempi, koira kaipaa paljon tukea. On kyllä hallinnassa, semmoisessa joo-joo meiningissä. Haukkui käskystäkin. Palautuukin ihan jees. Ihan jees koira siis. Tuskin kuitenkaan ihan kylmiltään porohommiin. Paimennusvastuuta kaivataan.

Ei varmaan enää kisoja, mutta jos treenaamaan pääsee jonnekin, niin heti mennään. On se niin mielenkiintoista. Ja opettavaista.

Nyt kun ollaan käyty kerran lampailla harjoittelemassa, niin juuri nuo samat asiat tulevat siellä hyvin esille. Työt maistuu, mutta kaipaa paljon neuvoja.

Meillä oli koko ajan kouluttaja opastamassa mitä ohjaajan pitää tehdä ja kuinka koiran tulisi liikkua. Pasi mukavasti käsitteli lampaita, ei yhtään jahdannut ja jaksoi tehdä haukkumistyötä pitkään. Pässin kanssa kävivät erityisen pitkän keskustelun liikkumisvapaudesta. Se oli hauskaa ja mukavaa. Siitä olin erityisen ylpeä kun talon oma koira tuli Pasille kaveriksi apuun ja silti Pasi jaksoi keskittyä omiin hommiinsa. Se oli hienoa ja hienonnäköistäkin. Vaan kurkku käheänä aitauksesta poistuin, kun kerrankin minut pantiin kunnolla koiraa kehumaan ja kannustamaan.

Kuinka käy poropaimenen lammaspaimenessa, siitä lisää kuvien kera myöhemmin. Kun joku muistaa ottaa kameran mukaan.


[  Etusivu  |   Pasimaailma  |   Reppumaa -ihmisen rauhoitusalue  |   Linkkejä kiikarissa  |   Kirjasto  |   Vieraskirja  ]