Tiilikkajärvellä
elokuussa 1995
© Hilkka Laine
Hilkan kanootti lastattiin autoon Leppävirralta ja sitten Savo-Karjalan rajamaille Tiilikan kansallispuistoon.
Elokuun viimeinen viikonloppu tarjosi parasta, mitä myöhäiskesä voi antaa.Aurinko paistoi täydeltä terältä, oli lämmintä. Järveä ympäröivät upeat hiekkarannat suorastaan kutsuivat lekotteluun ja uimaan. Hassu tunne kun keskellä järveä meloessa lapa tavoittaa hiekkasärkän.
Kun suo-ihminen Hilkka tahtoi evästellä suolla ja minä vesi-ihminen järven rannassa, niin siihen vain istahdimme selät vastakkain ja molemmat olimme tyytyväisiä.
Tiilikka tarjosi myös hienoja elämyksiä lintujen parissa. Suolla ihailimme jalohaukan taiturimaista lentoa sekä tutustuimme isolepinkäiseen.
Vesilintuja oli myös runsaasti, mutaiset ruovikkorannat olivat täynnä erilaisia räpyläjalkojen jälkiä.
Innoissamme hanhien löytämisestä menimme sunnuntai-aamuna aikaisin suon kannakselle nauttimaan aamiaista ja toivorikkaana hanhia etsimään. Söimme rauhassa ja lepäilimme ja odottelimme, mitään ei tapahtunut - kunnes nousin ylös ja otin kaksi askelta suolle päin, niin hanhiparvi nousi lentoon viidenkymmenen metrin päästä.
Olivat siinä sitten nauttineet aamiaista yhtä aikaa meidän kanssamme.
Semmosta se on tuo lintujen bongailu!
Alkuun