Naarajoelta Kangasniemelle
heinäkuussa 2001
Raijan kanssa ei loma-ajat sattuneet yksiin, niinpä otettiin taas lomanen eli pikkuloma. Aikaa perjantai-illasta sunnuntaihin, joten autolla ajoon ei sitä kannata tuhlata. Ukot, lapset ja koirat kaikki kotona.
Melonta on siitä erityisen mukavaa, että mukaan lähtevää tavaraa ei tarvitse niin tarkkaan seuloa kuin patikoidessa. Meillä tämä tarkoittaa suomeksi sitä että melontamme ovat varsinaisia kauhamatkoja kokkisota-formaatilla. Sovitaan että toinen tuo jotain ja toinen sitten jotain. Hyvin on tähän mennessä yhteen sopineet. Mitään oleellista ei ole ikinä puuttunut - ei edes rommi ole päässyt unohtumaan!
Melomaan lähdettiin Naarajärveltä Pieksämäen kuppeesta. Naarajoki oli leppeää melomista, lintuja katseltiin ja korentoja ihasteltiin.
Ensimmäisen yön leiripaikka oli pettymys! Laavun edessä vain pönttökamina. Mitä on leiriytyminen ilman kunnon nuotiota?
© Raija Härkönen
Muilta osin yö olikin mielenkiintoinen. Vaivuttuani unta enteilevään horrokseen, tunsin jonkin liikkuvan jalkojeni päällä. Valmistauduin jo hiiren karkoittamistömistelyyn, mutta vilkaisin kuitenkin ensin liikettä kohti. Nuori punarinta siellä tepasteli, se ei välittänyt minun heräämisestäni. Kun kohottauduin istuilleni, se siirtyi Raijan makuupussin päälle ihmettelemään. Välillä se teki pienen lentopyrähdyksen laavun sisällä ja jatkoi puuhailujaan. Minä jatkoin unen etsimistä.
Pian heräsin rouskis, rouskis -ääneen. Hiirihän se siinä vieressäni yritti päästä käsiksi aamupalajuustoomme. Oma moka, mitäs oli keittiö jätetty "auki". Enpä jaksanut vaivautua ajattelemaankaan kirkaisemista. Naisethan tekevät sen vain miesten mieliksi, jotta miehet voisivat tuntea itsensä rohkeiksi. ;o)
Aamulla matka jatkui kohti etelää, tuuli reippaasti, joten järvenselkien ylitykset vaativat suunnittelua.
Reitti oli monimuotoinen, erilaiset pienet joet ja järvet seurasivat toistaan - kaunista. Koskiakin päästiin laskemaan.
Päiväetappimme venyi alkuperäisestä suunnitelmasta, koska leiriytymispaikat eivät miellyttäneet. Täydellinen paikkahan on vain sellainen joka ei ole asutuksen helmassa, eikä siellä ole muita ihmisiä. Sellainenkin sitten löytyi Joutenveden saaresta.
Paikkaan tutustumisen jälkeen päädyimme - laavusta huolimatta - pystyttämään teltan. Saari nimittäin oli täynnä isoja sammakoita, jotka eivät edes kävelijää säikkyneet, vaan köllöttelivät polulla kaikessa rauhassa. Onko mikään kauheampaa kuin tilsata konna kengän pohjaan?
Sunnuntaiaamuna teltan läpi kuuli tuulen edelleen yltyneen, liikkeellelähtö vaati uuden reittisuunnitelman tekoa. Ensimmäinen kokemus vaahtopäiden keskellä kanootilla nosti tuskan hien pintaan. Välillä tauoteltiin ja odoteltiin tuulen tyyntymistä ja pähkäiltiin vaihtoehtoja, joita ei ollut. Ei kun menoksi ensimmäiseen paikkaan, jossa tie on lähellä. Mieletön kokemus oli mennä myötätuuleen kapeikossa jossa vaahtopäiset tyrskyt laantuivat loiviksi mainingeiksi. Vau!
Ystävälliset kesämökkiläiset antoivat meidän rantautua pihansa poikki tielle kotikyytiä odottelemaan.
Tavaksi on tullut lähettää iltanuotiolta tekstiviesti ystäville ja kotiväelle:
On käyty joet ja lammet ja kirpakat kosket.
Nyt lihakset kipiät ja punaiset posket.
Ei voi paremmin ihminen viettää aikaa
On Suomen kesäyössä ihanaa taikaa!
On kilsoja melottu viiskytkaks.
Nyt syöty ja mukissa rommia.
Tuli olokin mukavaks.
On nuotio lämmin ja kaunis on ilta.
Silmissä siintää kirkas kuun silta...
Alkuun