Karhunkierroksella Kuusamossa
elokuun lopulla 1997
Poskilihakset naurusta kipeänä menomatkalla - tulomatkalla sitten kaikki muutkin lihakset. Radion luonto-iltahupailu sekä Freukkareiden Pekuulijenkka twist loi meille tunnelmaa jo Kuusamoon ajelun aikana.
Vihdoinkin koitti se paljon puhuttu sitkun...
Urhoollinen retkikoiramme oli tällä kertaa Raijan malamuutti Mitzar - joka kesti neljän päivän vuorokauden tiiviin yhteiselomme kuin vain koira pystyy.
Karhunkierros oli mielenkiintoinen ja ristiriitainenkin kokemus, paikoin valtatieksi kuluneet polut eivät niin kovin silmää eivätkä jalkaa viehättäneet. Kuljimme reitin Kiutakönkäältä Rukalle.
Kuuma elokuun lämpö tuskastutti päivällä, öisin kuitenkin lämmin makuupussi oli jo tarpeen. Tuona aikana ei paljon ihmisiä ollut liikenteessä, joten saimme pitää idyllimme erämaasta.
Oulankajoen rauhasta siirryttiin Kitkajoen kuohuihin ja lopussa päästiin testaamaan kuntoamme tunturille kiivetessä.
Kokemusta autiotupien sosiaalisesta ilmapiiristä ei syntynyt, koska yövyimme teltassa, laavussa ja taivas alla kuusen juurella.
Tässä sanoin ja kuvin ilmaistuna syy siihen miksi tämä reissu ei jäänyt viimeiseksi. Sitaatit suoraan matkapäiväkirjastamme:
Alkuvauhti oli niin rajua, että Kiutaköngäs jäi tarkasti tutkimatta, mutta ilmeisen komeata siellä oli.
Retkikuntamme jäsen nro 3 - Mitzar
Oulankajoen ensitervehdys. Mykistyneenä ihastuksesta ihailimme ensimmäisen illan
aikana auringonlaskua joen rantamilla.
Ensi kilometreistä alkaen oivalsin että kameran mukaan ottaminen oli oikea ratkaisu
- hyvä syy taukoon.
Aamiainen tässä maisemassa on pakko olla syntiä, kun tämä tuntuu niin hyvältä.
Oho, ystäväni taitaa törmäillä puita päin. Pahalta näyttää.
Kitkajoen aamuinen kirkkaus ei valjennut niille perhomiehille, jotka iltanuotiolla yrittävät tehdä vaikutusta naisiin, jotka IHAN YKSIN ovat lähteneet reissuun. Olihan niillä kyllä hienot sukkahousut ja höyhenhatut, näyttivät Robin Hoodilta.
Piis of keik eli helppo nakki, varsinkin kamera ja kiikarit kaulassa roikkuen.
Riippusilta panee ihmispään ja jalat aivan sekaisin ja vellix.
Kaiken kuivuuden ja kuolleiden kuusien keskellä yhtäkkiä onkin vehmautta, viileä, raikastava keidas.
Jälkeen Konttaisen olin antanut kaikkeni, sanoi jo Marja-Liisa aikoinaan. Hikilitrat kannatti uhrata. Tuli hetki jolloin olimme jopa hetken hiljaa. Myös maisemien tähden.
Viimeinen yö Hotelli Kuusenjuurella oli ehdottomasti paras. Ilmastointi toimi, sänky ei narissut, muut asukkaat eivät häirinneet eikä edes kuukkeli kakkinut korvaan. Yksi piiiiiitkä miinus kuitenkin: minibaari oli tyhjä!
Kipase sinä tuonne vastarinteeseen, niin minä otan kuvan, sanoin minä ja odotin hyvinkin pitkään ennen kuin näin pienen pisteen siellä liikkuvan.
Ei katota tuonne eteenpäin, Rukan laskettelurinteet jo näkyy. Katsellaan taaksepäin ja hahmotellaan maisemasta reittejä mistä tultiin. Ihan hienoa. Mutta kyllä sä haiset pahalle.
Kiva että tuo sormikin kesti mukana loppuun asti - oli taas kerran varmaan kuvassa mukana.