Suomen kesä ja islanninhevoset

- kokemisen arvoinen yhdistelmä

Kavioiden kopse, sateen raikastaman luonnon kesäiset tuoksut, silmiähivelevät maisemat ja takapuolen alla tuntuvat rytmikäs hevosen selän liike. Vaellusratsastus räväyttää aistit auki.. Kooltaan pieni islanninhevonen on suuri sydämeltään ja tarjoaa turvallisen ratsastuskokemuksen aloittelijallekin.

Pitkään haaveissa siintänyt ratsastusvaellus tuli todeksi kun pieni ja aktiivinen tyttöryhmä hyväksyi täti-ihmisen mukaansa. Outi, Eve, Minna ja Marianne aloittivat kahden päivän retken suunnittelun jo keväällä. Sopiva paikka löytyi kohtuullisen matkan päästä Haukivuoren kupeesta.

Kesän aikana tytöt keräsivät ryhmän matkakassaan varoja erilaisin keinoin. Oli mattojen pesua ja kirpputoria. Lisäksi vietettiin monta hikistä tuntia Männistön tallilla aitojen maalauksen, pelloilta kivien keruun tai lannanluonnin merkeissä. Rahan - tai sen puutteen vuoksi olimme myös hieman tinkineet vaelluksen normaalista tasosta. Yövyimme teltassa sekä valmistimme ilta- ja aamupalan itse.

Pieni suuri hevonen

Tallille päästyämme sulloimme leiriytymisvarusteet huoltoautoon ja niin alkoi heittäytyminen vaellustunnelmaan. Satulareppuihin pakkasimme päivän eväät ja sadevaatteet. Asiantunteva opastus, yhdessä selvitetty päivän ohjelma sekä ratsastajien taitojen kartoittaminen rauhoitti joitakin jännittyneitä mieliä - olihan joukossamme yksi ensi kertaa ratsastava rohkea nuori nainen.

Vaikka islanninhevonen näyttää maasta käsin kovin pieneltä, on selässä istuessa tunne aivan toinen. Liikkeet ovat laajat ja vauhtiakin löytyy. Ehdoton suuruus löytyy myös hevosen korvien välistä. Jo ensimmäisten kilometrien aikana saatoimme rentoutua ja löysimme luottamuksen uljaisiin ratsuihimme. Uskomattoman varmoin askelein kuljimme korkeilla kallioilla, metsähakkuuaukioilla sekä puunrunkojen ja ojien yli. Oppaamme Markku kertoi issikoiden pystyvän kulkemaan jopa pitkospuita pitkin.

Lonesome cowboy

Ratsastusreittimme kulki vaihtelevasti metsäpoluilta kyläteille. Pitkillä suorilla metsäautoteillä saimme laukata sydämemme kyllyydestä ja sitten taas rauhoittua tasaisessa käynnissä varjoisalla metsäpolulla. Rauhallisilla osuuksilla jäi aikaa omille ajatuksille, ja kun katsoin ympärilleni näin tyytyväisiä hymynaamoja ympärillänikin. Mitä lie miettineet...

Minä taas olin saanut alleni hienon lännensatulan ja koska televisiosta oli tullut juuri legendaarisia John Wayne -leffoja, niin ei liene vaikea arvata että ajatukseni karkailivat villiin länteen. Cowboyihin torkkumassa satuloissaan, ratsastamassa auringonlaskuun.

Lihashuoltoa laavulla

Leiripaikkamme Nykälän koskitilalla tarjosi mukavat puitteet telttailuun. Kipeät lihakset pehmiteltiin saunan ja uinnin avulla. Ilta sujui rattoisasti joen rannassa laavulla ruokaa laittaen. Muutama ulkomainen turisti seuraili hieman ihmeissään venyttelyinnostustamme, mutta ymmärsivät hyvin kun kerroimme matkustustavastamme.

Hevoset nauttivat kesäyöstä omassa tarhassaan, siellä tytötkin auringonlaskun hetken viettivät katsellen hevosten rauhaisaa heinän rouskuttamista.

Rakastajan matkassa

Seuraavan aamun hevosten huolto ja varusteiden laitto sujuikin jo rutiinilla. Sateisen telttayön jäykistäminä punnersimme itsemme kyytiin ja pian taas mentiin harja hulmuten. Omat hiuksemme olivat tietysti turvallisesti kypärän suojaamina. Matkan ainoa haaveri sattui kotimatkalla kun ampiainen pisti oman muistonsa Even käsivarteen. Loppumatkalla hämmensimme opastamme monenlaisilla kysymyksillä, ja painoimme mieleen "hevostemme" nimien suomenkielisiä merkityksiä. Oma kanssakulkijani oli vaaleanruskea Ljufur, joka kuulemma tarkoittaa miespuolista rakastajaa. Vau!

Matkan loppuminen surettaa jotakuta jo ennen kuin kotitalli on taas näkyvissä. Hellät jäähyväiset hevosille, (totuuden nimissä muutakin hellää oli tunnettavissa) ja aavekoira Taikalle joka myös kulki mukanamme koko matkan. Autossa käydään kohokohdat läpi uudelleen. Tyttöjen posket hehkuvat ja ihanuuden hehkutusta jatkuu kuin aikoinaan pienenä heppahulluna. Päätimme haastaa seuraavan retkeen mukaan myös poikia. Yksimielisesti myös olimme sitä mieltä että reissu oli joka sentin arvoinen.

Puheensorina vaihtuu uniseksi tuhinaksi. Ryhmä ihmisiä on kokenut hienoja ainutkertaisia asioita yhdessä. Kun pöly on laskeutunut, kysymys kuuluu: mitäs tehdään seuraavaksi?